maanantai 3. joulukuuta 2018

Ensimmäisenä kevätpäivänä olen taas täällä luonasi




Lemmikin menettäminen on aina surullista, oli kyseessä mikä tahansa lemmikki. Monica pyysi mua kertomaan jotain fiiliksiä lemmikin menettämisestä blogikalenteriaan varten. Ajattelin, että saman tien voisin kirjoittaa niistä fiiliksistä myös tänne meidänkin blogiin.

Sauli lopetettiin heinäkuussa pahan nivelrikon takia. Tieto siitä, että kesä olisi koiran viimeinen, oli tiedossa jo paljon ennen kesää, joten tulevaa surua ehti käsitellä etukäteen. Itse olisin vienyt Saulin jo paljon aikaisemmin piikille, sillä se oli kipeä. Ja olihan se elänyt ihan hyvän elämän, joista noin yhdeksän vuotta meillä. Totta kai siinä tuli itku, kun lopetusaika kerrottiin. Ääneen sanottuna se tuntui pahemmalta. Samaan aikaan olo oli kuitenkin helpottunut, sillä Sauli oli, kuten sanottu, kipeä.

Viimeisinä viikkoina ei tehty mitään ihmeellistä. Lenkkeiltiin kuten ennenkin, nautittiin hellepäivistä. Viime kesä oli lämmin. Sauli tykkäsi hakea keppiä rantavedestä.
Käytiin Tampereella ja Monica nappasi meistä muutamat yhteiskuvat. Otin Almasta ja Saulista viimeiset kuvat yhdessä.

Viimeisenä päivänäkin Sauli jaksoi haukkua talon ohi kulkevalle koirakolle. Sauli oli kiltti koira. Se ei koskaan mennyt tielle asti, se tiesi että pihassa piti pysyä ja juoksi korkeintaan postilaatikolle. Ei ikinä sen pidemmälle.
Viimeisenäkin päivänä Sauli jaksoi leikkiä. Ja voi sitä riemun määrää, kun se voitti vetoleikissä. Pallon perässä juoksemisesta se tykkäsi myös. Jalka vain ei tykännyt moisesta riehumisesta.
Viimeisenäkin päivänä se pyöri nurmikolla kuin pentu. Ja olisi se oraviakin haukkunut, jos olisi vain löytänyt.

Hennan kanssa käytiin ottamassa muistokuvat, siis ne, joissa on lokinsulka laiturilla.
Viimeisenä iltana käytiin ottamassa viimeisiä yhteiskuvia koko perheen kanssa. Vähän oli haikea fiilis, vaikka Saulin tohellus naurattikin. Ei siitä kuoriutunut huippumallia, vaikka paljon kivoja kuvia siitä onkin.

Seuraavana päivänä olikin aika sanoa näkemiin. Ei hyvästi. Oon varma, että me nähään vielä joskus jossain.
Äiti käveli Saulin kanssa eläinlääkärille, me muut mentiin autolla edeltä. Oli hiljaisin automatka hetkeen.

Viimeiset rapsutukset korvan taakse. Sauli rakasti sitä, kun sitä rapsutti korvan takaa. "Sillä oli vahva sydän." Saulin lopettanut eläinlääkäri oli aivan ihana.
Iskä kantoi Saulin autoon. Viimeinen matka kotiin sujui ristiriitaisissa fiiliksissä. Kauhea ikävä ja samaan aikaan helpotus siitä, ettei koiraan enää sattunut.

Sauli haudattiin mummolan takapihalle kahden saksanpaimenkoiran ja suomenajokoiran rinnalle. Sen panta ripustettiin oksalle toisen pannan kaveriksi. Saulin kauan sitten puhkaisema koripallo jäi haudan reunalle.

Aluksi musta tuntui ehkä vähän pahalta se, että olin niin helpottunut Saulin lopetuksesta. Toisaalta jälkeenpäin kun sitä ajatteli, se oli ainoa oikea ratkaisu, ja jos koira olisi ollut minun, olisi se lopetettu paljon aikeisemmin.

Isoin ikävä helpotti nopeasti, ensimmäinen päivä oli pahin eikä sekään mikään sietämätön. Niin siinä usein käy, että aika kultaa muistot ja ikävä muuttuu haikeudeksi.  Toisinaan sitä huomaa kaipaavansa pappakoiran huokailuja, joita se piti käydessään nukkumaan ja tyttömäistä, vähän käheäksi muuttunutta haukkua, jonka se aloitti usein Alman toimesta. Tuskin se aina itsekään tiesi mille haukkui.

Vanhoista ja vähän uudemmistakin valokuvista kasasimme kuvakirjan joululahjaksi äitille. Sen viimeisellä sivulla lukee seuraava Muumeista lainattu sitaatti.

"Nuku hyvin äläkä sure. Ensimmäisenä kevätpäivänä olen taas täällä luonasi. Rakenna pato minua odotellessasi." - Nuuskamuikkunen.

Huomenna Sauli täyttäisi 12-vuotta. Synttäreitä juhlitaan viemällä haudalle kynttilä. Ehkä se näkee sen jostain sieltä pilvenreunalta.







lauantai 1. joulukuuta 2018

Joulukalenteriasiaa



Tämän vuoden kalenteria toivottiin Instagramin puoleen, joten suurin osa luukuista tulee löytymään sieltä. Osan toki laitan varmasti myös tänne, mutta mikäli kalenteri kiinnostaa, se löytyy Instasta @fiilispohjaista.
Tämän päivän luukku löytyy instastorysta, käykääpä kurkkaamassa.

Jälleen tänä vuonna luukkujen suunnittelu ja tekeminen jäivät aivan viime tippaan enkä todellakaan ole vielä saanut montaakaan luukkua tehtyä siitä huolimatta, että lupasin moneen kertaan aloittaa tänä vuonna ajoissa. No ehkä ensi vuonna sitten...
Kyselin Instagramin puolella millainen sisältö kalenterissa kiinnostaa ja kannatusta saivat erityisesti arvonta, joku diy-juttu, temppu/treenivideot sekä vinkit valokuvaukseen/kuvien muokkaamiseen. Ainakin osan ideoista aion toteuttaa kalenterissa. Ja koska mulla on näiden luukkujen suunnittelun osalta vähän huono mielikuvitus, moni luukuista tulee olemaan samoja kuin edellisvuonna (tavoitteet, vuoden menot, messarifiilistelyt jne.)

Hyvää joulunodotusta kaikille!

Mikäli kirjoitat blogiin kalenteria tai päivittelet sitä instagramiin niin linkkaa kommentteihin!



sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Helppoo kun on koira joka osaa


Koko marraskuu on ollut todella pilvinen. Ei ole montaa aurinkoista päivää kuuhun mahtunut.
Tänään kuitenkin paistoi aurinko ja lähdettiin heittämään päivälenkki kameran kanssa. Hetken aikaa etsittiin sopivaa paikkaa, ei aluksi meinannut löytyä, kun aurinko paistoi ihan suoraan ja kuviin tuli teräviä varjoja. Ei kiva.  Aurinko kuitenkin paistoi niin matalalta, ettei se yltänyt kokonaan mäennyppylän toiselle puolelle. Siellä on sellainen kiva kallio, jossa mun on ollut jo pitkään tarkoitus räpsiä Allusta kuvia ja eilen sitten vihdoinkin otettiin.

Pieni tauko kameran edessä taisi tehdä Almalle ihan hyvää, se nimittäin pönötti kameran edessä aivan huikean hyvin! Almaa on muutenkin erittäin kiva kuvata, siltä luonnistuu istuminen ja makuulla olo vähän epämukavimmissakin paikoissa ja se pysyy nätisti paikoillaan erikoisemmissakin asennoissa niin kauan, että saa luvan lähteä mikäli tasapaino vain pysyy. Esimerkiksi etutassut kaatuneelle puunrungolle, pää tassujen päälle ja takajalat korkeammalla mäenrinteellä ei tuottanut mitään ongelmia.
Se ohjautuu myös hirmu helposti erilaisten kohteiden päälle, osoitus kädellä ja "kiipeeppä tonne" niin koira on jo tasapainoilemassa milloin kiven, milloin kannon tai puunrungon päällä.
Alma ei myöskään ota häiriötä ohikulkijoista, mikä on ihan hyvä juttu esimerkiksi kaupungilla kuvatessa.
Ainoa asia mikä Almalta ei malleilussa oikein luonnistu pyynnöstä on poseeraaminen. Jos sitä pyytää katsomaan nätisti kameraan, niin toinen korva on A I N A luimussa niskaa vasten ja ilmekin on kerta kaikkiaan kyllästyneen ja tympääntyneen näköinen. Eikä siihen auta viheltely, lelun vinguttaminen, namin heiluttelu kuonon edessä tai mikään muukaan. Mutta kun sen antaa katsella ja käännellä päätään oman mielensä mukaan niin ilme vaihtuu heti ihan päinvastaiseksi.
















































perjantai 19. lokakuuta 2018

Arvonta Instagramissa + syyskuvia part 3.0


19 päivää edellisestä postauksesta, hyvä aika päivitellä vähän kuulumisia. Tai no...eihän me olla edes tehty mitään, juostu vain ympäriinsä kameran kanssa ja käyty kerran Tampereella..kameran kanssa...Viime perjantaina lähdettiin vajaaksi viikoksi serkkujen mökille syyslomaa viettämään, mutta eipä siitäkään oikein kerrottavaa ole. Hirvikärpäsiä oli vähän, Alma ei karannut koko reissun aikana kertaakaan, mutta hyppäsi kerran vahingossa kuraojaan.
    Kuulumisten sijaan nyt onkin ikeastaan hyvä aika oksentaa vähän lisää syyskuvia, joista osan olenkin jo Instagramin puolella julkaissut.

Instagramista puheenollen...Siellä olisi pystyssä 1000 seuraajan arvonta, jossa palkintona vapaavalintainen panta WalonaDogsin valikoimasta. Osallistumisaikaa on vielä ensiviikon ajan!

Tsekkaa osallistumisohjeet @fiilispohjaista ja käy osallistumassa!








Romeo



Beca


sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Ei haukkuva koira pure, mutta näyttää idiootilta


Pikkulapsi mun sisällä hyppii riemusta ihan vaan koska syksy ja koska vaahteranlehdet. Olen nyt pari viikkoa vain odottanut lehtien tippumista ja vihdoinkin maahan on pudonnut tarpeeksi lehtikasaa varten.
Lauantaina oli oikein kivaa ilmaa ja nappasinkin aamulenkin jälkeen kameran kaulalle ja haravan käteen. Muutamassa minuutissa oli pieni lehtikasa valmis kuvauskäyttöön. Otettiin muutamia ihan peruskuvia niin, että Allu vain makasi lehtikasassa ja itse parhaani mukaan heittelin ylimääräisiä risuja ja lehtiä pois linssin edestä.





Kesän ja syksyn ajalta on kuitenkin kertynyt niin paljon kuvia, joissa Almalla on pää alhaalla että oli keksittävä jo jotain muuta. Siinä päätä raapiessa Alma alkoi mölistä tylsyyttään. Muutama aivosolu taisi siinä vaiheessa ottaa osumaa ja sainkin ajatuksen, mitä jos kokeilisikin ottaa kuvia Alman haukkuessa. Päässä pyöri jo kuvat "täällä vartioin minä"-kylttien vihaisesti haukkuvista koirista. Allu oli helppo saada haukkmaan, se tarvitsi vain vähän innostunutta kimitystä ja kannustusta. Ja kamera räpsyi.
    No..kyllähän se koira haukkui ihan hienosti, mutta saatte itse kohta todeta, ettei se kovinkaan hurjalta näytä. Erittäin huvittavalta kylläkin...Ei haukkuva koira pure, niinhän sitä sanotaan, ja Alma nyt ei vahingossakaan näytä siltä, että edes vahingossa saattaisi purra.










Oli siellä reilun sadan kuvan joukossa yksi, jossa naama on (lähes) irvistyksessä hymyilyn sijaan...


Ihan loppuun vielä muutama söpöilykuva. Eräs pariskunta pysähtyi näitä ottaessa toteamaan, että on kyllä suloinen koira. Ehkei tuosta luppakorvasta edes ole mahdollista saada kovinkaan hurjia kuvia...







































Syksyisin terveisin Emma & Alma

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Syksyn värejä


En tykkää syksystä oikeastaan yhtään. Aamulla on pimeää, illalla on pimeää. Vettä sataa, taivas on kokoajan pilvessä eikä puissa ole lehden lehteä. Maakin on märkä ja musta. Tosin tämä pieni hetki ennen lokakuun kurjuutta on aivan ihanaa! Puissa on väreinä muutakin kuin vihreää ja metsän pohjakin on saanut vähän väriä pudonneista lehdistä ja kellastuvista heinistä. Syysillan valo on myös aivan ihana. Se saa keltaiset lehdet näyttämään lähes kultaisilta. Ja toki viilenevät ilmatkin kelpaavat helteisen kesän jälkeen.

Syksyn valo ja värikäs luonto antavat itselleni uutta motivaatiota ulkoiluttaa kameraa. Sateettomina päivinä kamera on ollut hyvin usein mukana lenkeillä ja kesän vihreyden jälkeen onkin mahtavaa saada vähän muitakin värejä kuviin.

Uusien kuvauspaikkojen bongailu on super kivaa ja siitä on tullut itselleni tapa. On hauskaa huomata, kuinka paljon lenkkireittien varrelta löytyy sellaisia "paikkoja" joita ei ole ennen edes huomannut tai joiden ohi on vain kävellyt sokeasti. Näin kävi esimerkiksi viime viikolla, kun olin Alman kanssa lenkillä ja tajusin koulumatkani (joka on ollut sama yli viisi vuotta...) varrella olevan ojan ja sen pohjalla virtaavan puron olevan potentiaalinen kuvauspaikka.
    Koiralle kivinen puron pohja ei ollut ongelma, mutta minun oli haastavaa löytää sellaista paikkaa, jossa
A) kenkäni eivät kastuisi,
B) kaiken maailman heinät eivät olisi tiellä ja
C) pystyisin tasapainoilemaan ilman kaatumisen pelkoa.
Lopulta koin helpoimmaksi vaihtoehdoksi astella veteen ja antaa kenkien kastua. Sattuipa siinä kuvaillessa muutama ohikulkijakin kohdalle, hieman hämmentyneitä ja pitkiä katseita saimme osaksemme. Noh...mahdollisesti näytin hieman huvittavalta tasapainoillessani liukkailla kivillä housunlahkeita myöten vedessä.
   Kenkien kastelu oli kuitenkin ihan kannattavaa, sillä kuvista tuli mielestäni tosi kivoja, vai mitä mieltä olette?





























































































































Ihan joka lenkillä ei löydy mitään isoa ja ihmeellistä-  kaatuneet puut, kanervikot, sammalmättäät, kuolleet mustikanvarvut, kannot, saniaiset ja muut pienet ja tavalliset asiat sopivat myös hyvin kuviin ja niitähän nyt löytyy jokaisesta metsästä!

Olen opettanut Alman laskemaan päänsä alas ja se on osoittautunut huippu hyödylliseksi tempuksi samoin kuin tassujen nostaminen esimerkiksi kiven päälle tai kiipeäminen erilaisille alustoille.
 Tähän loppuun vielä tämän syksyn kuvasatoa, nyt odottelen vielä vaahteranlehtien putoamista niin päästään lehtikasoja rakentamaan...


















torstai 13. syyskuuta 2018

OnniDog 2018


Huhhuijaa, neljä päivää koulutuksia ja luentoja takana. Lähdettiin viime torstaina Nennan kanssa junalla kohti Jämsää. Mukana paljon matkatavaroita sekä koirat Alma, Ruu ja Tikli. Suuntana Himos ja Onnidog 2018.



Alunperin tarkoituksenamme oli mennä meidän kyydillä, mutta auto vaihtui junaan monen mutkan kautta. Jämsästä puolestaan tarkoitus oli matkata taksilla noin kymmenen kilometrin mittainen matka Himokselle, mutta bussi olikin juuri sopivasti hollilla joten säästettiin monta monta euroa matkakuluissa vaihtamalla menopeli julkisiin.

Olimme jo vuoden alussa tehneet ennakkoilmoittautumiset Onnidogiin, samoin mökki kolmeksi yöksi oli hyvissä ajoin varattu. Meitä oli mökissä kiva viiden hengen ja kuuden koiran porukka- Nenna ja bordercolliet Ruu ja Tikli (Ig @nennaruu), siskokset Noora (@dacothebc) ja Meeri (@kidathetoller) jackrussell Nitan ja vuotiaan tolleri Kidan kanssa, Emilia (@viimakoiruus) sekarotuisen Viiman ja minä tietenkin Alman kanssa.
   
Oltiin torstaina tosi aikaisin paikalla- jo reippaasti ennen yhtätoista. Mökin varaus alkoi vasta neljältä, mutta kävimme Himos Centerissä kysymässä josko sen saisi aikaisemmin- noh, ei saatu ihan niin aikaisin, mutta sensijaan kyyti matkatavaroille saatiin. Meille täysin tuntematon nainen kauhisteli tavaramääräämme ja tarjosi niille kyydin tapahtumakentälle jolle oli itsekkin menossa. Matka ei ollut pitkä- vain muutama sata metriä mutta kahden rinkan, kolmen koiran, ison häkin ja muutaman erinäisen pussin ja kassin kanssa kulkemisen totesimme hankalaksi jo juna-asemilla.

Tavarat löysivät paikkansa infoteltan nurkalta, jonne kasasimme myös häkin. Jäin vahtimaan koiria Nennan lähtiessä hakuilemaan Ruun kanssa. Eipä kovin kauaa tarvinnut peukaloita pyöritellä, kun Noora, Meeri ja Emilia koirineen saapuivat myös paikalle.

Kahdentoista aikoihin oli alkamaisillaan agilityn jatkokoulutus jolle ei ollut saapunut ketään ilmoittautuneista. Noora meni sinne Nitan kanssa ja sain houkuteltua Meerin ottamaan Alman ohjattavakseen kun itse kuvasin kentän laidalla. Alma muuten teki ihan hirmu hienoja keppejä ja Meeri ohjasi Almaa superhienosti!


Puoli kahden aikaan heitettiin Meerin ja Nooran äidin kanssa isoimmat matkatavarat autoon ja lähdettiin käymään Centerissä, josta saimme avaimen mökkiin. Päästiin mökille vähän ennen muita ja laiteltiin tavarat paikoilleen ja pidimme pienen tauon ennen seuraavia koulutuksia..
 
 Iltapäivällä päästiin Alman kanssa koiratanssi HTM alkeisiin, vaikka tarkoituksena ei ollutkaan sinä päivänä osallistua mihinkään. Harjoiteltiin seuraamista muutamissa eri positioissa saatiin lopuksi tehdä oma "koreografia", jossa siirrytään seuraamisesta toiseen.
 
Illaksi tilattiin mökille pizzat monen mutkan kautta ja pitkän päivän jälkeen kaikilla olikin jo kova nälkä.





































Perjantaina meillä oli koko OnniDogin rankin päivä. Aamulla yhdeksältä kohdetyöskentelyä, jossa oikeastaan ensimmäistä kertaa innostuin naksuttimen käytöstä. Tehtiin kuonokosketusta ja tunnin lopuksi Alma osasikin aika hienosti tökkiä (ja vähän maistellakin) post-it lappua.
   Aamupäivällä kokeiltiin myös koirafrisbeetä. Aluksi kouluttaja halusi nähdä, kuinka koirat syttyvät frisbeeseen, joten heittelimme kiekkoa muutaman kerran ihan maata pitkin. Alma innostui kiekosta sen verran että juoksi muutaman kunniakierroksen nurmikolla kiekon saatuaan. Innostettiin (onko se edes sana..?) koiria kiekkoon vielä hetsaamalla, jonka jälkeen alettiin tekemään ihan pieniä koppeja. Lopuksi tehtiin vielä ohjaajan takaa kiertoa ennen kiekon heittoa. Treenien lopussa Alma oli aika väsynyt ja se nukkuikin kentän laidalla samalla, kun itse siirryin kuvaamaan Mika Jalosen pitämää tokokoulutusta.



Jalosen koulutuksesta sain hyviä vinkkejä myös Alman kanssa treenaamiseen vaikka olinkin vain kuunteluoppilaana. Tunnin jälkeen mentiin takatehoilemaan (kehonhallinta ja takaosan tehotreeni). Aloitettiin koiran lämmittelyllä ja taivuttelulla. Tehtiin mm. kasia jalkojen välissä sekä kaulan taivuttelua eri suuntiin. Aloiteltiin tekemällä sivuaskelia riman yli (linkki Nennan ja Tiklin suoritukseen). Alman kanssa tämä ei oikein sujunut- koira olisi halunnut tulla yli aivan vinossa ja se kolisteli jalkojaan rimaan. Sen sijaan peruuttelu tasapainotyynylle sujui ihan mielettömän hyvin. Alma nosteli hienosti jalkojaan ja sai ilman apua aseteltua takakinttunsa tyynylle, jonka päällä se olisi voinut seistä vaikka koko tunnin. Eipä vaan saanut. Tunnin aikana harjoiteltiin myös sivuaskelia etutassut korokkeella ja takajalkojen asettelua "laatikkoon".






































Neljältä alkoi Reija Niemisen luento Koiraharrastajan voimaantuminen, jolle menin Emilian kanssa. Luennolla käsiteltiin mm. stressiä ja ylisuorittamista ja siitä sai hyviä vinkkejä koiraharrastuksen lisäksu myös omaan opiskeluun.





































Päivän piti meidän osalta päättyä siihen, mutta päätimme Meerin kanssa mennä katsomaan josko dobo koulutuksessa (jonne Emilia oli itsensä ilmoittanut) olisi pari paikkaa vapaana. Olihan siellä.
 
 Lämmiteltiin niin itsemme kuin koiratkin tunnin aluksi. Dobopallot olivat ihan järkyttävän isoja ja sen pitäminen paikoillaan koiran tasapainoillessa päällä oli yllättävän hankalaa. Tunti oli ihan super hauska niin omistajasta kuin koirastakin ja ihan ehdottomasti pitää joskus kokeilla uudestaan!


 
 Olimme ennen Niemisen luentoa pilkkoneet vihanneksia valmiiksi tortilloja varten ja kun pääsimme dobo tunnin jälkeen takaisin olivat Noora ja Nenna jo tekemässä muita täytteitä. Päästiin aika pian syömään ja jälleen pitkän päivän jälkeen ruoka maistui kaikille.


   



































Lauantai startattiin koiratanssilla. Vitsi että sekin oli hauskaa, vaikka suurin osa jutuista olikin tuttua kauraa. Tehtiin pyörimisiä, jalkojen välissä pujottelua, ohjaajan kiertämistä ja yhdisteltiin näitä tunnin loppupuolella. Alma teki tosi hyvällä fiiliksellä oikeastaan koko tunnin, häntä heilui ja molemmilla oli hauskaa. Erityisesti jalkojen välissä pujottelu meni huippuhienosti!



 
Lauantai oli Almalle vähän rennompi päivä. Kahdelta alkoi Miira Hellstenin kolmituntinen luento "Koiran elekieli ja stressi", jossa käsiteltiin mm. rauhoittavia signaaleja, koiran kipukäyttäytymistä sekä leikkiä. Aihe oli todella laaja, eikä näinollen kaikkia käsiteltäviä aiheita ehtinyt käydä läpi niin hyvin kuin olisi ollut kiva, mutta erittäin hyvä luento noin muuten. Aiheena koiran elekieli on kyllä sellainen, johon jokaisen pitäisi tutustua ennen ensimmäisen koiran hankkimista.



   

































Luennon jälkeen oli tunti aikaa, jonka jälkeen minä ja Nenna siirryimme tapahtumakentälle Miiran pitämään sosiaalisen palkkauksen tunnille. Ihan aluksi testasimme koiran reagointia omistajan tehdessä leikkiinkutsua, Alma juoksi ensin lähes päin, mutta kääntyi sitten pois "mitä ihmettä toi tekee" ilme naamallaan puuhailemaan omiaan kentän laidalle. Hippaleikistä Alma sen sijaan innostui kivasti, juoksi perässä ja otti muutaman hypynkin. Toinen mistä Allu tykkäsi ja innostui oli hyppiminen- tiesin kyllä, että omistan kengurun, mutten ikinä ole ajatellut hyppimistä yhtenä palkkauskeinona!


   
Sunnuntaina meillä oli herätys hieman edellisaamuja aikaisemmin, sillä mökin luovutus oli jo kahdeltatoista ja siivoamista oli pitkin mökkiä kerääntyneiden tavaroiden lisäksi nurkissa piileskelevät koirankarvat ja likaiset pöytätasot. Aamusta Noora ja Emilia lähtivät luennolle, me muut jäimme siivoilemaan sotkuja. Saatiin aika hyvin kämppä valmiiksi ennen yhtätoista, jolloin minä ja Nenna siirryimme tapahtumakentälle. Nennan äiti tuli hakemaan tavarat autolla ja veimme ne ja häkit infoteltan reunalle varjoon.



 

































Viimeisenä päivänä meidän oli tarkoitus kokeilla mm. kickbikea, mutta ilma oli sen verran lämmin, että jätin sen välistä. Sen sijaan menimme agilityn jatkotunnille jossa tein Alman kanssa todella lyhyttä ratapätkää ja pari putki-hyppy suoraa.
   Mentiinpä myös naksutintunnille, jossa oltiinkin ainoita. Almalla oli keskittyminen viereisellä tiellä olevilla canicrossaajilla, joten naksuteltiin ihan vain käsikosketusta, luoksetuloa ja kontaktia. Helppoa ja kivaa siis. Pikkutauko ja seuraavaksi leikitystunti. Kokeiltiin varmaan ensimmäistä kertaa kahden lelun leikkiä ja sain hyviä vinkkejä Alman otteen parantamiseen ja mälväämiseen.
    Koulutukset olivatkin siinä ja ennen lähtöämme otettiin koirista vielä yhteiskuva parkkipaikan reunalla.



Oli ihan huikea pitkä viikonloppu ihan huippu seurassa. Koirat tulivat oikein hyvin juttuun, me omistajatkaan emme tapelleet keskenämme;). Ihmiset OnniDogissa ja sen ulkopuolellakin olivat aivan ihania ja älyttömän ystävällisiä sekä avuliaita, kouluttajat olivat kaikki aivan mahtavia ja koulutuksista ja luennoilta jäi käteen hyviä vinkkejä tuleviin treeneihin, kameran muistikortille tallentui monia hyviä hetkiä ja näissä fiiliksissä on hyvä alkaa suunnitella ensi vuotta!