tiistai 15. toukokuuta 2018

Ostoksia Tampereen näyttelystä, pentukuvia ja kevätyö laavulla




Toukokuun ensimmäinen viikonloppu tuli vietettyä Tampereella Hau-Hau Dog Showssa turistina. Tällä kertaa meille majoittui Mimosa Darran kanssa Oulusta. Koirat tulivat hyvin juttuun keskenään ja jopa Sauli haastoi uutta kaveria leikkiin.

Lauantaina päivä kului pitkälti mm. Jh kehän laidalla kameran kanssa. Kauheasti en lauantaina shoppaillut, vaikka kaikki pisteet kiersinkin läpi. Sunnuntaina sen sijaan rahaa paloi hieman suunniteltua enemmän. Ostosten lisäksi rahaa meni pakollisiin metrilakuihin ja ruokiin..

Hau-Hau Championin pisteeltä tarttui mukaan herkkupussien sijasta iso kasa luita. Bongasin tarjouksen, jossa kymmenellä eurolla muovipussiin sai laittaa niin paljon luita kun saa mahtumaan. 52 luuta otin mukaan, vaikka enemmänkin olisi mahtunut.. Berralta ostin vinkuvan karvapatukan ja kaksi kongin vinkuvaa palloa, kaikki yhteensä 10e. Hollolan Nahkapajan ständilä lähti matkaan tarjouksesta 2 hihnaa kahdeksalla eurolla ja Almalle nahkainen puolikurra 15e:llä. Valitettavasti panta oli kuitenkin numeroa liian iso, mutta toimittaa treenipannan virkaa. Vahingossa mukaan tarttui myös Love Paws- tassurasva 10e jota olen kokeillut Saulin kuivaan nenänpäähän.






















Helatorstai oli tietenkin vapaapäivä ja keskiviikkoiltana Pihla ja Monica tulivat koirineen meille. Illalla käytiin rantasaunassa, Pihla ja Monica kävivät jopa uimassa kahdesti. Beca puolestaan löysi portaiden juurelta kalanperkuujätteitä ja jouti pesulle nuohottuaan niissä.
Beca kävi Nukan ja Saulin hermoihin, mutta Almaa ei pennun riekkuminen paljoa häirinnyt. Yön nukuimme pihalla mökissä, jossa yön läpi kestänyt meteli ei tainnut pitää koirien lisäksi muita hereillä. Torstai aamuna Pihla huitaisi puhelimensa uimarannan laiturilta neljän ja puolen metrin syvyyteen, levätköön rauhassa Pyhäjärven pohjamudissa.  















Viime perjantaina päähänpistoksen, aivan ihanan ilman ja vaelluskuumeen seurauksena pakkasin rinkan ja eväät ja suuntasin Alman kanssa illalla kahdeksan maissa Isonaistenjärvelle. Äiti heitti meidät parkkipaikalle, josta kävelimme järven rantaan noin kilometrin mittaisen matkan. Almalla oli kannettavanaan oman bot, fleece ja pari pientä vesipulloa.
Kun pääsimme perillä, nuotiossa oli valmiina sammuva hiillos, mutta lisää puita en saanut tehtyä, sillä kirvestä ei löytynyt mistään. Makkaranuotiota varten riitti onneksi iso kasa tuohta ja muutama pieni kuiva oksa.





































Hiillosta odotellessa oli hyvä aika tehdä "sänky" valmiiksi. Almalle olin ottanut oman solumuovialustan, mutta neiti olisi viihtynyt paremmin ilmapatjalla, joka tällä kertaa täyttyi muutamassa minuutissa.
     Koko illan oli tosi kiva ilma ja vasta nukkumaan mennessä vaihdoin collegen tilalle villapaidan. Makuupussiin kömpiessä muutama hyttynen inisi pään ympärillä lintujen laulaessa. Yön nukuin melko katkonaisesti, mutta hyvin. Kolmen jälkeen laitoin Almalle botin päälle vielä fleecen lämmittämään, vaikka hyvin olisi varmaan ilmankin tarjennut.



Aamulla en saanut enää viiden jälkeen unta, joten lähdimme Alman kanssa kiertämään kameran kanssa järvi ympäri. Alma sai juosta irti, eikä muuten karannut kertaakaan koko aamun aikana! Aamupalan jälkeen pakkailin kamat, Alma sai lehmän nilkan järsittäväki. Kahdeksan jälkeen lähdimme kävelemään takaisin parkkipaikalle, josta äiti tulikin meitä hetken päästä hakemaan.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti