maanantai 4. kesäkuuta 2018

Aivan ihana Pikku-Ahvenisto


Loma aloitettiin Monican ja koirien kanssa yhden yön mittaisella vaelluksella Ylöjärvelle Pikku-Ahveniston laavulle. Rinkan pakkasin eväitä vaille valmiiksi jo perjantaina ja kohti Ylöjärveä lähdimme kotoa neljän jälkeen lauantaina. Viiden maissa pääsimme heittämään reput selkään ja suuntasimme kulkumme Ylöjärven frisbeegolfradan suunnilta kohti Julkujärveä, jossa koirat saivat juoda.
   Järveltä matka jatkui muutaman kilometrin hyvin vaihtelevassa maastossa vuorotellen soratiellä ja metsäpoluilla. Hyttysiä oli jonkin verran, mutta myrkylle ei ollut tarvetta..Ei sitä kylläkään ollut edes mukana.. Jossain puolenvälin maissa jouduimme pitämään pientä taukoa, sillä melkein heti melko raskaan nousun jälkeen alkoi oikeassa jalkapohjassani vetämään suonesta. Muutaman kirosanan ja pienen venyttelyn jälkeen pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa melko nopeasti.






































Ahvenisto oli ilta-auringossa oikein kivan näköinen ja matkaa rannalta laavulle oli alle kilometrin. Polku laavulle oli mukava kulkea ja laavun ympäristö oli aivan ihana. Sen takana kasvoi pitkää heinää, joka jatkui rinnettä pitkin metsän rajaan. Järvi näkyi hieman puiden takaa.










































































Ensimmäisenä heitettiin rinkat selästä ja päästettiin koirat rantaan juomaan, jonka jälkeen ne laitettiin kiinni pöytään ja aloimme katsoa sopivaa paikkaa teltalle, joka löytyikin heti laavun vierestä. Telttaa kasaillessamme paikalle tuli perhe kolmen ala-asteikäisen tytön kanssa ja koirat saivatkin lapsilta illan aikana paljon rapsutuksia. Teltta saatiin pystyyn ja makuualustat valmiiksi järjestykseen samalla kun paikalle tulleen perheen isä alkoi laittaa tulia. Nuotion savu piti epätoivotut hyttyset poissa koko illan eikä tulen sammumisenkaan jälkeen ollut ötököistä haittaa. Iltapalaksi lämmitettiin muutama ruisleipä ja nakkeja mehun kanssa.


























Ennen telttaan kömpimistä koirat pääsivät pissalle ja kävimme katsomassa mihin seuraavana aamuna jatkaisimme matkaa. Teltassa oli melko lämmin ja vaatteiden lisäämisen sijaan jouduin vähentämään niitä reilusti ja alkuyön nukuinkin pelkillä alusvaatteilla makuupussin ollessa pelkkänä peittona. Alma siirtyi jossakin välissä omalta alustaltaan jalkopäähäni nukkumaan ja kahden-kolmen maissa olin jo vetänyt makuupussin vetoketjun kiinni ja fleecen päälle. Aamulla heräsin kuuden aikoihin, mutta sain nukuttua vielä reilun tunnin ennen kuin Monica nousi ja päästi koirat pissalle.

























Aamulla oli melko viileää ja lämpimästä makuupussista nouseminen ei ollut kivaa. Muutama hyttynen pörräsi telttakankaiden välissä kun vedin lisää vaatetta päälle. Monica oli jo tekemässä tulia aamupalaa varten ja itse aloitin siirtämään tavaroita ulos teltasta.




Aamupalaksi olin ottanut mukaan banaanin ja välipalakeksejä, joista Beca tosin varasti ja söi suurimman osan. Monica lämmitti itselleen muutaman nakin ja keitti puuron, johon sekoitti kaveriksi mysliä ja suklaapähkinöitä. Uskaltauduin syömään ylijääneet puurosotkun loput ja oikeastaan mysli oli ihan hyvää puuron kanssa. Itse yritin tehdä kuvan mukaisesti suklaabanaanin, mutta suklaa vain suli kuoren pohjalle ikävästi. Puolilämmin banaani oli kuitenkin ihan hyvä startti päivälle.




































Aamupalan jälkeen aloimme pakata tavaroita takaisin rinkkoihin. Kerran jouduin purkamaan koko paketin, sillä olin unohtanut makuualustan pakkauksesta pois. Alma sai kannettavakseen vähän vettä ja botin sekä oman makuualustansa.



Takaisin kävelimme hieman eri reittiä eikä aurinko vielä paahtanut täydellä teholla kun pääsimme parkkipaikalle, josta Monican äiti haki meidät. Pakattiin reput autoon ja menimme Monicalle. Koirat pääsivät takapihalle ja Beca yritti kovasti saada Almaa leikkimään. Pienen härnäämisen ja korvista näykkimisen jälkeen ne juoksivatkin pihaa ympäri pitäen välillä hieman taukoa.








































Meillä oli oikein oikein kiva reissu. Molemmat koirat käyttäytyivät hirmu hienosti pikkujuttuja lukuunottamatta. Seuraavaa reissua odotellessa...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti