lauantai 10. helmikuuta 2018

Yksi yö Siikanevalla

Marraskuusta asti ajatuksissa pyörinyt yhden yön vaellus talvella toteutui viikko sitten, kun lähdimme Alman, Hennan sekä serkkumme ja tämän isän Tomin kanssa Siikanevalle. Lähdimme lauantaina hieman kahden jälkeen ja kolmen aikoihin oli auto peräkärryineen parkissa kolmen muun auton seurana. Lämpömittari taisi olla hieman -10C alapuolella, kun lähdimme liikkeelle. Ensimmäiset puoli kilometriä hiihdimme autojen jättämää uraa pitkin, jonka jälkeen loppumatkan kuljimmekin osittain muiden kulkijoiden tallaamaa reittiä pitkin, osittain täysin koskemattomalla hangella. Matka laavulle taittui upeaa auringonlaskua (ja gepsiä) katsellessa. Tauoilla Alma paleli ja se istuikin hangessa pyllyllään niin, että vain etutassut osuivat lumeen. Puolessa välissä matkaa Alma siirtyi minulta Tomille avuksi ahkion vetämiseen ja matka jatkuikin sen jälkeen hieman ripeämmällä tahdilla. Pääsimme laavulle juuri ennen auringon painumista täydellisesti horisontin taakse. Laitoimme patjat ja makuupussit valmiiksi ja Alma löysikin niiden seasta hyvän ja lämpimän paikan. Vaatteiden lisäämisen jälkeen aloimme (tai Tomi alkoi) tehdä ruokaa- pippuripossukastiketta ja lohkiperunoita. (Ja oli muuten aivan sairaan hyvää..). Almakin sai oman osansa maahan pudonneiden lihanpalojen ja astioiden putsaamisen muodossa.
  Ostin viikkoa ennen reissua ilmatäyttteisen patjan, mutta pumppaamisesta huolimatta se ei täyttynyt milliäkään, joten yön nukuin erittäin epämukavasti pelkän solumuovialustan, sekä surullisen tyhjän ilmapatjan päällä. En löytänyt koko yön aikana hyvää asentoa ja aamulla etenkin hartian sekä alaselän alueet olivat kipeinä. Alma puolestaan nukkui yönsä oikein hyvin. Hieman se oli palellut ja välillä siirtynyt lähemmäksi jalkojani, mutta voin kyllä sanoa Extreme warmerin olevan täysin hintansa arvoinen! Jopa Henna, joka alkuun epäili Alman tarkenemista sanoi aamulla Alman olevan ihanan lämmin.
   Pienestä parhaimmillaan -20 kohonneesta pakkasasteesta johtuen aamulla oli muutama litra vettä jäässä, muutama banaani jäässä, hiusten latvat jäässä, aterimet astioiden pohjalla jäässä, kaasupullo hieman jäässä, vaatteet jääkylmiä (siitä huolimatta, että ne olivat pyörineet koko yön polvien välissä makuupussissa) ja varpaat sekä sormet jäätyivät aamun edetessä. Jäätymisistä huolimatta saatiin aamupala ja pakkaaminen hoidettua ja vettä sulatettua puuroa ja astioiden pesua varten.
  Pakkaamisen jälkeen kuomat vaihtuivat monoiksi ja varpaat muuttuivat pian entistäkin tunnottomimmiksi. Lähdimme pari tuntia heräämisen jälkeen ja saimmekin hiihtää kirpeässä pakkassäässä auringon vasta noustessa.
   Neljä tuntia heräämisestä olimme jälleen parkkipaikalla valmiina lähtemään takaisin kotiin. Ja ai että miten hyvältä suklaa maistuikin siitä huolimatta, että sekin oli aivan jäässä.

Ja eikun seuraavaa reissua suunnittelemaan...




2 kommenttia:

  1. Vain hullujen retkeilyihmisten jutut :D Mutta on se vaan sen arvoista vaikka umpihangessa kävellessä (joka paikan ollessa jäässä) se ei tunnu siltä sitten yhtään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se vähän tuntuu menevän, ja aina tulee lähdettyä uudestaan..:D

      Poista